Tag: markkinaoikeus

Apotin viimeisin voitto on voitto isoille hankinnoille

CGI Suomi hävisi eilen maantaina annetulla tuomiolla markkinaoikeudessa kiistan Apotti-hankinnasta. CGI valitti yhteensä kuuden hankintayksikön eli HUSin, Helsingin kaupungin, Kauniastein kaupungin, Kirkkonummen kunnan, KL-Kuntahankintojen sekä Vantaan kaupungin päätöksestä hankkia Apotti-järjestelmä yhdysvaltalaiselta Epic Systemsi Corporationilta. Kyseessä oli viides ja viimeinen Apotti hankkeesta tehty valitus, aiemmin vuonna 2013…

Milloin kannattaa valittaa?

Aiemmassa postauksessa käytiin läpi sitä, kannattaako julkisesta hankinnasta valittaa markkinaoikeuteen. Asiaan saatiin kaikkien rakastama juristin perusvastaus: riippuu tilanteesta. Numeroiden valossa valittaminen ei ole järkevää, koska valituksella on suurempi mahdollisuus hävitä kuin menestyä. Mutta kuten hollantilaiset jatkuvasti hokevat, “the devil is in the details“. Kun…

Oikeudenkäyntimaksujen nosto vaikuttaa oikeusturvaan

Hankinta-asioiden oikeudenkäyntikustannuksia nostettiin hiljattain merkittävästi, kun tuomioistuinmaksulaki (1455/2015) tuli voimaan vuoden 2016 alusta. Riita-asian, muutoksenhakuasian ja muun lainkäyttöasian käsittelystä peritään markkinaoikeudessa oikeudenkäyntimaksua 2.000 euroa. Aiemmin maksu oli 226 euroa. Jos markkinaoikeudessa käsiteltävässä julkisia hankintoja koskevassa asiassa hankinnan arvo on vähintään miljoona euroa, käsittelymaksu on 4.000 euroa….