Tag: hankintapäätös

Helsingin kaupungin hankintapäätöksistä valitettiin eniten vuonna 2015

Helsingin kaupungin hankintapäätöksistä valitettiin eniten vuonna 2015. Tämä selviää markkinaoikeuden vireillä olevien hankinta-asioiden sivulta. Vuoden 2015 viimeisenä päivänä Helsingin kaupungilla oli vireillä 17 hankinta-asiaa.  Tähän lukuun sisältyvät myös Helsingin kaupungin alaiset virastot ja omistamat yhtiöt, kuten esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto sekä Helsingin…

IT-hankinnat, kuljetukset, sote, ja rakentaminen työllistivät markkinaoikeutta vuonna 2015

Markkinaoikeudessa vireillä olevat hankinnoista tehdyt valitukset jakaantuvat varsin tasaisesti neljän selkeän alan kesken. Markkinaoikeuden vireillä olevien hankinta-asioiden perusteella yli puolet tehdyistä valituksista koski joko IT-hankintaa, sosiaali- ja terveysalan hankintaa, rakentamista tai kuljetushankintoja. Nämä tiedot perustuvat itse markkinaoikeuden sivuilta keräämiini tietoihin, jotka on käsityönä jaoteltu…