Jättiläisen selässä

Haukon henkeä mutta happi ei kulje keuhkoihini. Ohimoja jyskyttää. Käytännössä hengitys tuntuu mahdottomalta, Olen henkihieverissä, kirjaimellisesti. Viimeinen kolme kilometriä on ollut täyttä tuskaa.

Olen jättiläisen selässä. Tarkalleen Provencen jättiläisen, Mont Ventouxin. 1908 metrin korkeudessa. Viimeiset kaksi tuntia olen kiivennyt sen kylkeä ylös varovasti, nätisti, kuin hiipien, yrittäen olla herättämättä jättiläistä ja sen hurjaa luonnetta.

21 kilometriä. Nousua yli 1600 metriä. Keskimääräinen jyrkkyys 8 % (liikaa). Maksimi jyrkkyys: 12 % paikoittain. Mont Ventoux on pyöräilijöiden pyhä vuori. Wikipediassa pyöräilyä vuorella ja nimenomaan tätä valitsemaani reittiä luonnehditaan seuraavasti: “The climb by bike from Bédoin to Mont Ventoux is one of the toughest in professional cycling.”

Mont Ventouxin nousun jyrkkyysprofiili. Alkumatkan jälkeen kuudesta kilometristä eteenpäin nousu ei tahdo hellittää ollenkaan. Tämä on reitti Bedoinista vuoren päälle, yksi kolmesta vaihtoehdosta. Kuva: Climbbybike.com

Tämä vuori on nöyryyttänyt pyöräilyn jättejä siinä missä amatöörejä ja aloittelijoitakin. Tämän vuoden toukokuun lopussa kävin kokeilemassa onneani.

Vuonna 1967 nähtiin todellinen tragedia, kun brittipyöräiljä Tom Simpson menehtyi vain hieman ennen huipulle pääsyään nestehukkaan ja huumausaineiden yliannostukseen. Miehen viimeiset sanat olivat legendan mukaan “Get me back on my bike!”. Simpsonin muistolle on pystytetty kuolinpaikalle muistomerkki, jolle pyöräilijät jättävät juomapullojaan kunnioittaakseen Simpsonia. Ohitan muistomerkin syvän uupumuksen vallassa.

Myös pyöräilyn Juudas, (periaatteessa seitsenkertainen Tour de France voittaja) Lance Armstrong ei pidä tästä noususta. Vuonna 1970 kaikkien aikojen menestynein pyöräilijä Eddy Mercx pyörtyi hapenpuutteessa päästyään lopulta Mont Ventouxin huipulla kyseisen etapin maaliin, Mercx oli ajanut loppumatkan yksin. Tässä onkin Jättiläisen vihainen puoli: aivan sama millaisessa porukassa aloitat nousun, koko matka on tehtävä yksin. Yksin vuorta vastaan.

Joka vuosi tuhansia pyöräilijöitä lähtee etsimään itseään Mont Ventouxin rinteille. Vaikka työ tehdään yksin, mukana on aina väkeä ja tunnelma vuorella onkin kuin suuressa hienossa pyöräilytapahtumassa.

IMG_4530

Alun muutaman kilometri on mukavahkoa ja ymmärrettävää nousua viinitilojen värittämässä maisemassa. Välillä saavut kylään ja muutaman polkaisun jälkeen olet ulkona kylästä. Sitten, kuuden kilometrin jälkeen, Saint Esteven kylässä, käännyt tiukasti vasempaan ja sukellat metsään. Tie kohoaa koko ajan loputtomasti; mutkan taakse, puiden lomaan. Puut nojaavat tien ylle, tuntuu kuin polkisit paikallaan tunnelissa.

Tämä on hulluutta.

Tuo on ainoa ajatus mielessäni seuraavan tunnin. Se sama ajatus oli mielessäni viisi kuukautta sitten, kun ensimmäisen kerran “keksin”, että tämä olisi sopiva lahja 40-vuotiaalle itselleni. Vaikka rakastan pyöräilyä, en ole mikään kovakuntoinen ajokoira. Arvioin, että painoa oli ehkä noin viisi kiloa liikaa ja jaloissa aivan liian vähän voimaa. Silti ajatus tuntui hauskalta. Olimme ajaneet vaimon kanssa matkan ylös autolla monta vuotta aiemmin ja jo autollakin nousu tuntui liikuntasuoritukselta.

Kaksi kuukautta ennen tätä hetkeä sairastuin keuhkokuumeeseen, joka romahdutti kunnon jota oli siihen saakka rakennettu. Käytännössä kunto laski nollaan ja kahden viikon sairastamisen jälkeen pääsin hiljalleen aloittamaan kunnon kohottamista niin, että lopulta sain sen juuri ennen paikalle saapumista sille tasolle, mille se oli ennen sairastumista.

IMG_4532

Ei ole mitenkään mahdollista, että tällä kunnolla pääsee huipulle, ajattelin, kun astuin lentokoneeseen kohti Marseillea.

Mutta nyt, Mont Ventouxin metsässä, huohotan ja hiki (vai ovatko nämä kyyneliä?) valuu puroina pitkin ohimoa, selkää, silmiin ja suuhun.

Ventouxin nousu on erilainen kuin moni muu perinteinen vuorinousu pyöräilyssä. Edestakaisin vuorenrinnettä portaittain nousevan serpentiinimutkien sijaan tie kulkee vuoren rinnettä seuraillen pitkiä matkoja jyrkästi ylös. Tämän vuoksi nousua ei voi rytmittää käännösten mukaan, vaan edessä on jatkuvasti silmien ulottumattomiin jatkuvaa nousua.

Näyttökuva 2018-11-12 kello 21.47.17.png
Nousu Ventouxin päälle kiemurtelee paljon vähemmän kuin alla kuvattu Alpe d’Huez joka sijaitsee Alpeilla. Kiemurtelun sijaan reitti puskee koko ajan ylöspäin, hellittämättä kunnolla milloinkaan.
Esimerkiksi Alpe d’Huez kiemurtelee serpentiininä vuoren rinnettä pitkin, antaen rytmitystä nousulle 21 käännöksen muodossa. Kuva: Wikipedia

Nousun vaikeutta kuvannee hyvin se, että Suomesta ja pääkaupunkiseudulta on hyvin vaikea löytää kohtaa, jossa tie olisi edes muutaman sata metriä yhtä jyrkkää kuin tämä koko matka. Esimerkiksi Kalliossa Hämeentieltä nousee ylös muutamia teitä, joissa hetkellisesti voi kokea saman. Mutta kun harjoittelin siellä, en voinut mitenkään käsittää, että tätäkö siis pitää polkea 21 kilometriä?

Jotain käsitystä noususta voi saada siitä, että joka kilometrillä noustaan Olympiastadionin tornin päälle (itse asiassa viisi metriä sen yläpuolelle). Ja tämä tehdään 21 kertaa.

Metsän tunnelista saavutaan lopulta puurajalle ja kuun maisemaan:

IMG_4547

Kaukana korkealla siintää sääaseman torni.

Täyttä hulluutta.

Mont Ventouxin puut on hakattu moneen kertaan vuosisatojen aikana muun muassa purjelaivojen raaka-aineiksi. Nyt vuorta ympäröi suojelualue ja metsä on päässyt muuttumaan taikametsäksi. Mutta huippu paistaa edelleen lähes puuttomana, täysin tuulen armoilla.

Ennen matkan jatkamista voi pysähtyä Chalet Reynardilla syömässä nopean lounaan. Käytän tilaisuuden hyväksi ja mietin, miten hienoa on päästä edes tänne saakka, kaksi kolmannesta koko matkasta. Olen kiitollinen omelette naturalesta.

IMG_4064

Paikallisten mukaan Ventouxilla tuulee yli 200 päivää vuodessa yli 80 km/h:n nopeudella. Tämä johtuu oikukkaasta Mistral-tuulesta. Siksi tämä täysin paljas “kaljun vuoren” päälaki, jota poljen seuraavat kuusi kilometriä huipulle saakka, voi olla pahin mahdollinen vaihe koko nousussa. Mutta onneksi jätti on rauhallinen tänään.  Vieno tuuli työntää minua vuoren laitaa pitkin kohti huippua.

IMG_4540

Lounaasta huolimatta väsymys hiipii joka paikkaan. Katson alas ja näen jalkani, mutta en enää tunne niitä. Katson ylös ja näen jo huipun, mutta se on tuskastuttavan kaukana ja ärsyttävän korkealla. Vuoren sivua pitkin jyrkästi nousevan tien seuraaminen katseella huimaa päässä. Jokainen polkaisu tuntuu keuhkoissa asti. Silti jatkan eteenpäin.

IMG_4058Joka hetki kysyn: miksi olen täällä? Miksi tätä hulluutta tulee sietää? Ventoux on Barthesin sanoin vuori joka ei anna anteeksi heikoille vaan vaatii kohtuuttomasti kärsimystä. Kärsimyksen kauneus on siinä, että vuori vie kärsijänsä taivaisiin, henkeäsalpaaviin maisemiin vuoren päälle.

Viimeiset 400 metriä ovat pahimmat jyrkkyyden osalta, mutta sillä ei ole enää mitään väliä. Maali on jo näkyvissä. Kaikki se kärsimys unohtuu saman tien kun saavut huipulle. Itse asiassa viimeiset parisataa metriä ovat ihmeellisen kevyet.

Isäni eli 62-vuotiaaksi, äitini 65-vuotiaaksi. Alkoholi vei molemmat aikaiseen hautaan. 40-vuotispäivällä on siksi minulle iso merkitys. Pyörällä Mont Ventouxin päälle nouseminen on osoitus itselleni siitä, että olen riittävän terve tänään. Että pystyn halutessani ja hyvällä tuurilla elämään pitempään kuin vanhempani. Minulla on vielä yli 25 vuotta aikaa, jos hyvin käy.

Tämä hetki osoittaa, että pystyn siihen.

Suhteeni isääni ja äitiini ei ollut kaikkein helpoin. Seitsemän vuotta sitten seisoin isäni vieressä hänen viimeisillä hetkillään. Kerroin hänelle, että kaikki on hyvin, että hän voi nyt rauhassa levätä. Isä ei pystynyt enää puhumaan, mutta ymmärsimme toisiamme.

IMG_4074 (1)Omia vanhempiaan ei voi pyyhkiä elämästään pois. Oma onneni on, että saan elää tätä elämää vapaana heistä jo näinkin nuorena. Menneisyys jää taakse kun nousen vuoren huippua kohti. Huippu on lähes kahden kilometrin korkeudessa, konkreettisesti. Henkisesti se on huippu, josta alkaa seuraava vaihe elämässäni.

Vanhempien vaikutuksesta tärkeintä on ymmärtää se, että mitä vanhemmaksi tulet, sitä pienemmäksi heidän merkityksensä jää. He sulavat kokoon yhdeksi muistoksi, joista suurin osa on onnellista. Muu elämä: perhe, ystävät, vaimo ja rakkaus, vievät tilan kaikelta synkkyydeltä.

Aloitin tämän 21 kilometrin matkan nuorena, mutta vuoren huipulla olen aikuinen. Olen näyttänyt itselleni mihin mieleni pystyy. Olen tehnyt tämän matkan yksin. Mutta päällä olen kaikkien kanssa.

IMG_4557 (1)
Huipulla!

 

2 Comments on “Jättiläisen selässä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: